keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kuvaus, kamera, KÄY!



Menneinä viikkoina Naantalin teatterin nuorten ryhmä on puuhannut kokoon pientä makupala-videota näytelmästään Kadonneen Kaulakorun arvoitus. Tämän niin sanotun teaser trailerin ovat käsikirjoittaneet ryhmästä Unna ja Milla. Kuvauskertoja oli kaksi, joista toinen oli itse teatterilla ja jälkimmäisessä ryhmä pääsi naantalilaiseen vanhaan kartanoon kuvailemaan autenttisessa ”linnamaisessa” ympäristössä.

Ensimmäisellä kerralla kuvattiin vain jonkin verran muutamia hahmoja ja ongelmia oli muun muassa tilan ja valaistuksen kanssa. Ryhmän käytössä olivat ammattimaiset laitteet ja pian ammattilaiseksi valmistuva Tuuli-kuvaaja. Teatterin lava vain paljastui varsin haasteelliseksi ympäristöksi, erityisesti äänentallentamisen kannalta. Jälkeenpäin tarkistaessa huomattiinkin, että ääniraidat olivat monilta osin rikkoutuneet johtuen lavan tyhjästä tilasta ja siitä aiheutuvasta kaikuhäiriöstä.

Tämä ei innokasta nuorten ryhmää kuitenkaan lannistunut ja ensimmäinen kuvauskerta otettiin harjoituksen kannalta. Toisella kerralla kuvaustilaksi saatiin aidompi ympäristö ja koko ryhmä pääsi paikalle kuvaamaan omia osiaan teaseria varten. Pieniä kuumottavia sydämentykytyksiä kuitenkin aiheutui ah-niin-ihanasta ammattilaiskamerasta, joka kesken kaiken jäätyi eikä suostunut enää menemään kunnolla päälle. Tilanne kuitenkin ohittui varsin pian ja kaikki materiaali saatiin illan lopuksi purkkiin.

Ryhmä käytti vanhan kartanon tilaa hyväkseen tehokkaasti ja kaikille hahmoille pyrittiin samaan hieman erilainen tausta, jotta lopputuloksesta tulisi visuaalisesti mielenkiintoinen. Huolimatta siitä, että hahmoilla oli lähinnä vain pieniä repliikkejä, kaikki heittäytyivät rooleihin yhtä innolla kuin teatterin lavallakin. Kuvaaminen itsessään on aina hieman hidasta, sillä usein sama kohtaus otetaan useaan kertaan, eri tyyleillä ja eri kuvakulmista. Lisäksi tekniset säädöt on saatava kuntoon ja esimerkiksi äänityslaitetta ei parane unohtaa laittaa päälle, tai lopullisesta trailerista saattaa tulla ennenkuulumaton mykkäfilmi.

Seuraavaksi projektissa käydäänkin editoinnin kimppuun. Tuuli-kuvaajalla on käytössää myös editointiohjelmistoja, joiden avulla palaset pistetään yhteen, lisätään tehosteet, musiikki ja voilà teaseri on valmis. Kuulostaako helpolta? No ei, ja ei se sitä olekaan.

Vaikka teaseri itsessään on varsin lyhyt, on sitä tehdessä pystynyt jo huomaamaan kuinka pikkutarkkaa työtä elokuvaaminen on. Aikaa kuluu käsikirjoittamiseen ja kuvakäsikirjoittamiseen, jossa jälkimmäisessä mietitään millaisissa kuvakulmissa kohtaukset kuvataan. Tämän lisäksi tulee kuvauspaikan järjestäminen ja kaikkien näyttelijöiden ja rekvisiitan paikalle saaminen. Myös itse kuvaaminen on haasteellista, valon ja taustan samoin kuin roolisuoritusten tulee loksahtaa kohdalleen. Kun materiaali on saatu purkkiin, tulee itse editointivaihe ja sen lisäksi vielä musiikin luominen traileriin, sillä tekijänoikeussyistä johtuen mitä tahansa musiikkia ei voi teaseriin laittaa.

Pienessä videossa on siis paljon työtä, mutta se on yhtä kaikki ollut hyvin innostava projekti. Ryhmä on sitä tehdessä päässyt kokeilemaan erilaista näyttelijäntyötä, ohjaustaitoja, äänittämistä ja valaistusta. Nyt jännityksellä odotetaan miten palasista saadaan koottua tasapainoinen, laadukas ja koukuttavat teaseri. Toistaiseksi vaikuttaa hyvältä ja meillä on toivottavasti pian esittää teille upea makupala tulevasta näytelmästämme!

Pysykää siis kuulolla ja oikein iloista adventtiaikaa kaikille!

P.S. Kuvat ovat ensimmäiseltä kuvauskerralta

Teksti ja kuvat: Unna Äkäslompolo 

 Laulajatar valmiina haastatteluun!
 Kameran ja äänen säätämistä
Kohtauksen hiontaa
Äänimies

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti