Irti minusta: keikkamatkoilla

Esityksen siirtäminen paikasta toiseen vaatii aina suunnittelua

Naantalin Teatteri pyrkii tekemään mahdollisimman paljon keikkamatkoja myös oman näyttämönsä ulkopuolelle, koska teatteria on hyvä viedä muun muassa niihin kyliin ja kulmauksiin, joissa ei ole omaa teatteritoimintaa. Tätä tarkoitusta varten meillä on itse rakentamamme siirrettävä näyttämö nimeltänsä Dramatöörit, jota kuitenkin voimme käyttää vain kesäisin.

Siksi tehdessämme keikkaa talviaikana tarvitsemme käyttöömme sopivia sisätiloja keikkapaikkakunnilla. Nyt syksyllä 2012 esittäessämme näytelmää Irti minusta teimme myös kolme keikkaa oman näyttämömme ulkopuolella: Merimaskun maamiesseurantalolla, Velkuan Sinervon talolla ja Rymättylän kirjastolla.

Näytelmän sovittaminen vieraaseen tilaan on aina haasteellista, sillä lavasteiden paikat, näyttämön koko, poistumisväylät, katsomon sijoittaminen, valo- ja äänitekniikka, akustiikan ja etäisyyksien hahmottaminen ja pukuhuonetilat on joka kerta sovellettava uudestaan, ja yleensä vielä hyvin lyhyessä ajassa, kuten parissa tunnissa. Tänä syksynä meillä oli ahkera ja innokas avustajajoukkio matkassamme: Maj-Britt, Siku, Mikko, Seppo ja muutamat muut lähtivät työryhmän avuksi roudaamaan, järjestelemään ja asentamaan. Jos me kolme näyttelijää ja valomies olisimme keskenämme pystyttäneet (ja purkaneet!) koko show'n, olisi näyttelemiseen keskittyminen ollut hyvin haastavaa.

Keikkamatkoilla näyttelijälle on äärimmäisen tärkeää kyetä keskittymään omaan näyttelijäntyöhönsä vieraista olosuhteista huolimatta. Joka puolelta tulvii uudenlaisia ärsykkeitä ja vastaan saattaa näytelmän kuluessakin tulla yllätyksiä, ja teoksen on silti kuljettava eteenpäin katkeamatta. Tätä varten on hyvä, että olemme teatteriharjoituksissa opetelleet erilaisia harjoituksia ja tekniikoita parantaa keskittymiskykyämme. Itsenäisen työskentelyn lisäksi aina ennen näytöstä pidämme yhteisen lämmittelyn, jossa palautamme huomiomme ympäristöstämme toisiimme; näytelmä syntyy aina oleellisimmin näyttelijöiden yhteistyönä keskinäisestä vuorovaikutuksesta, jolloin esitys pysyy pystyssä vaikka seinät kaatuisivat ympäriltä.

Huomasimme keikkaillessamme miten eri tavalla juuri tämä näytelmä toimi näissä pienissä keikkatiloissa verrattuna avaraan ja suureen kotinäyttämöömme. Tilaisuus on intiimimpi, sillä yleisö on parhaimmillaan hiuskarvan päässä näyttelijästä: jokainen liike, ääni ja henkäys on esillä, kaikki näkyy ja kuuluu - ja silloin näytelmä alkaa todella elää. Itselleni oli näyttelijänä uudenlainen kokemus saada tehdä teatteria pienissä tiloissa lähellä yleisöä, sillä olen tottunut siihen että yleisö on vähintäänkin metrin päässä näyttelijästä. On helppo pitäytyä omassa näytelmänsisäisessä todellisuudessaan, kun voi unohtaa että katsojia on ylipäänsä paikalla. Tässä keskittymiskyky pääsi aivan uudenlaisiin ulottuvuuksiin, kun ei ollut mitään minne paeta paikalla olevaa, hengittävää, elävää yleisöä, jota kohti voisi vaikka kurottaa ja koskettaa. Roolinsa takana ja sisällä täytyy seistä niin täysin, että yleisön voi kutsua iholleen. Siksi olisikin mielenkiintoista saada tehdä enemmän pienten tilojen teatteria suuren näyttämön lisäksi. Yleisön vastaanottavaisuus myös muuttuu kun tila ja tilanne ovat erilaiset.

Esitän kiitoksemme kaikille keikkojamme järjestäneille ja niitä katsomaan tulleille! Vastaanotosta päätellen retkemme oli tervetullut ja toivottu, ja teemme keikkamatkoja jatkossakin kun siihen ilmaantuu mahdollisuuksia.

Teksti: Emmi
Kuva: Johanna