Joka kerta enskariaamuna miettii tuskissaan, et miten voin olla taas tässä tilanteessa –ja ihan vapaaehtoisesti. Vaikken ole menossa näyttämölle, jännitän niin, ettei meinaa hampaat pysyä suussa. Jos ne olis tekarit, ne ei pysyiskään.. Näyttelijälle jännitys jotenkin kuuluu asiaan paremmin, kuin ohjaajalle. Ohjaajan pitäisi pystyä hoitamaan käytännön asioita vielä enskaripäivänäkin, ja jännityksestä on silloin lähinnä haittaa. Kamalinta on antaa haastattelu lehteen tai radioon, kun päässä ei tunnu olevan mitään järjestystä, ja järkevän lauseen muodostaminen on lähes mahdotonta. Näyttelijälle taas jännitys on kaikessa kamaluudessaankin hyvä juttu! Se saa energian virtaamaan suonissa, pitää kropan liikkeessä ja perhoset vatsassa. Ensi-ilta on aina taianomainen juhla. Ohjaajalle ja näyttelijälle se on kokemuksena erilainen: Siinä missä näyttelijällä upea urakka alkaa, ohjaajalla loppuu: näytelmä on valmis, ohjaajan työ on päättynyt. Tosin itselläni on tapana katsoa kaikki esitykset, antaa työryhmälle palautetta ja tarvittaessa palauttaa poppoo ruotuun. Vain ensi-illasta en anna palautetta.
Kuin tuhka tuuleen porukan kanssa harjoituskausi sujui muuten hyvin, mutta yksi porukan jäsenistä päätyi työhön yli 200 km:n päähän, joten hän pääsi viime kuukausina harjoituksiin vain harvoin. Onneksi esitys oli hyvässä kuosissa jo syksyllä. Näytelmää harjoiteltiin vain kerran viikossa, joten loppurutistus oli melkoinen, ja viimeinen viikko melkein asuttiin teatterilla, tai harjoitukset pidettiin jonkun kotona, jos teatterille ei päästy. Jatkossa haluan taas jokaisen ryhmän harjoittelevan kaksi kertaa viikossa.
Ensi-illassa oli tunnelma kohdillaan. Pari unohdusta kyllä tuli, mutta ne hoidettiin ilman, että tarina olisi siitä kärsinyt. Näytelmän henkilöhahmot ovat niin valmiit, että tuntevat vastuunsa. Esityksen jälkeen tunsin taas ääretöntä kiitollisuutta tästä harrastuksestani. Teatteri ja sen ihmiset ovat toinen perheeni. Maljapuheessani röyhistelin ylpeänä rintaani: hienoa kuulua tähän porukkaan. Tämä tunne ei häviä kuin tuhka tuuleen.
Teksti: Teija Söderholm, Naantalin teatterin johtaja, Kuin tuhka tuuleen –näytelmän ohjaaja.
Kuva: Johanna Stauffer
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti